sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Head in the Clouds






Hei kaikille!
Päätin tulla kertomaan kuulumisia. Eli siis noin viikko sitten oma pikkusisko lähti maailmalle, Espanjaan vaihtoon ! Mahtavastihan se tulee pärjäämään, suurin pelko on ettei Ansalle kerkeä tulemaan ollenkaan ikävä kotiin! 
Ansa lähti siis 6.9 kuudelta aamulla, eli kentällä piti olla jo kello 4 ! 100päivän juhlat oli samana päivänä koulussa. Teemana oli avara luonto, ja koulu oli koristeltu sen mukaan. Tehtiin myös isolla porukalla aamun avaukseen video, mutta sen näyttäminen ei onnistunut niikun oli suunnitelmissa. Saatin silti paljon kehuja järjestelyistä. Olin siis itse pukeutunut tiikeriksi, sain kaverilta lainaan puvun, joka oli ihana mutta valtava ja tosi kuuma.


Hola queridos!
Decidi escribir en español tambien jaja! Para empezar tengo que decir que lamento por mi castellano, seguramentehago muchos errores. (si alguien me quiere corregir, sentite libre) Bueno haceuna semana de que mi hermana se fue a España de intercambio. Estoy segura que se va manejar muy bien, solo tengo miedo que no va extrañar Finlandia y que no se quiere volver!

Bueno, Ansa (mi hermana) se fue el 6.9 a las 6 de la mañana, osea teniamos q estar en el aeropuerto a las 4 de la mañana. El mismo dia tuvimos la fiesta de 100dias! Es una fiesta que los chicos del ultimo año hacen cuando les queda solo 100 dias de colegio. Lo pasé super bien! aca hay unas fotos de ese dia :







(en ole itse ottanut kuvia, nappasin nuo facebookista (: )
tää oli päivän biisi ;)

Mitäs sen kummosempaa, kesä meni älyttömän nopeasti, enkä kerennyt tekemään oikeen mitään sen jännittävämpää.
//El verano (osea el invierno de Argentina) pasó super rapido, y no hice nada super interesante!













Siinä kuvia kesältä: ylppäri juhlista, veljen häistä, sofian synttäreiltä ect. Nyt on aika toivottaa syksy tervetulleeksi! Nytkin pitäisi lukea YO:hin, mutta jäin nyt kiinni tän blogin ulkoasun päivittämiseen ja tumblrin selaamiseen. Ja seuraavaksi ajattelin kattoa LOS SERRANO, ihanin sarja ikinä! pitäis varmaa kohta avaa enkun, ruotsin tai terkan kirja ?
//Fotos de mi verano, fiestas de graduacion, de la boda de mi hermano, cumple de mi mejor amiga, ect. Ahora empiezo el otoño sin ganas de estudiar. Hablando de eso, ahora mismo tendria que estar estudiando, pero no... aca estoy en Tumblr y en Blogger... Tendria que estudiar sueco, ingles y educación de salud. Dsps de esto voy a mirar LOS SERRANO, que es un serie genial, me encanta!



Olin töissä 0100100-puhelin palvelussa, ei mitenkään nautinnollista työtä mutta saimpahan kokoon sen verran rahaa että LENTOLIPUT ARGENTIINAAN ON NYT OSTETTU! Saavun siis Buenos airesin EZEen 11päivä joulukuuta!

//Durante el verano estaba trabajando (en un lugar de celular que se yo, no se explicarlo en español, ademas no creo que existe en Argentina, y es aburrido), y junté plata. COMPRÉ LOS PASAJES PARA IR A ARGENTINA! Llegaré a Buenos Aires el 11 de diciembre! Si alguien esta en Buenos Aires en ese fecha, avisenme porfa :)

BESOS !

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ainiin!

Nyt kun kerran herättelin tän henkiin, niin laitan tähän pari tällästä video jotka mun kaveri isä 

Gabriel Hernández, kuvasi meijän "abi-matkalta" Barilochesta :) 

Eli Barilocheen lähtee Argentiinassa kaikki viimeisen luokan opiskelijat, ja se on ihan HUGE juttu siellä! Siitä voi lukea sitten enemmän muista posteist, matka tehään about marras-joulukuussa. Bariloche on siis aika etelässä( kattokaa kartasta, en jaksa ettii ja painttaa :D). En  tiedä että kuinka usein vaihtarit pääse tälle matkalle, mut jos on tilaisuus ni menkää! :)

ANYWAYS

http://vimeo.com/32026045  tää on sinä vuonna millon ite olin, ja muutenkin tossa näytetään koulua ja puhutaan espanjaa joten kattokaa ;) en kait kyllä näy siinä kauheesti :P ja tää : http://vimeo.com/33103516

tää oli se toinen promo mis olin : http://vimeo.com/52590120

(gracias Juan :) !!)
Ja noi on vielä paljon lisää laittakaa kommenteihin jos haluutte nähä 

Okei mul on iho ihan kananliha noi on niin ihanii videoita !!


BESOS !
Ainiii sori jos on typoi, tää koneen näppis on hirveen jäykkä!
Ja neuvo tuleville vaihtareille, älkää värjätkö vikan päivän hiuksii mustaks, not a good idea :D

THE BEST THING IN MY LIFE

NONIIIIIIIIIIIN :)

tässä sitä ollaan vuosi myöhemmin! Olin STS leirillä reppinä ( eli returnee, kerroin omasta kokemuksestani ect.) JA OLI MUUTEN TOSI HAUSKAA. Siis lähin sinne ihan syy mutrussa et apua mitähän tästä tulee (hyvä asenne, vaihtari minä hah), mut oli aivan ihanaa sai vaa puhua mun omista jutuista ja kaikki lattareihin lähtiät (mun ryhmä a.k.a. paras ryhmä) oli ihan huippu tyyppei :) !

Keltasta menoa:

Joo eli tuli puhuttua vuodesta aika paljon, ja nyt vasta tajuaa mikä huippukokemus se oli! Suomeen tullessa tajuaa miten paljon on kasvanu. Olen ihan eri ihminen! Lueskelin tätä blogia tässä eilen illalla ja huh miten nostalgista, melkee alko itkettä(huom oon viikonloppuna nukkunu ehk 5 h yhteensä ja oon vähä kipee,sen piikkiin ;D). EN VOI ENEMPÄÄ PAINOTTAA:  JOS SULLA ON MAHOLLISUUS LÄHTEÄ VAIHTOON NIIN LÄHDE !!! tää oli käsky.

Pari hassuu juttuu, mitä huomasin kun luin... en oikeesti osaa kirjottaa, tiiän, oon siinä tosi huono mut hei c'moon "jälleisyydessä" that's not even a word. Hyvin toi suomen kieli suju sielä :D Ja olin selvästi myös hyvin huono lataamaan kuvia tänne, kaikki on tollasta hirveetä sotkua vaan !! Pahoillani siitä. MUUTEN oon ihan hiton ylpee täst blogista, kirjotin aika paljon ja rehellisesti kerroin kaikkee. 

Tää on tosi hassua kirjotella tänne mut ajattelin et nyt on sopiva fiilis (mun pitäis olla koulussa, hitto).
Vaikka asiat on kyylä ihan erilailla kun niiden oisin ajatellu olevan, olen todella onnellinen.  En voi osoittaa tarpeeksi kiitollisuutta mun vanhemmille et ne tarjos mulle tän kokemuksen. Vaikka ikävä on ja pysyy, sitä ei pääse karkuun millään.

Kulttuuri shokkia mulle ei niinkään tullu saavuttuani Argentiinaan, ehkä väsymystä ja sellasta mut ei mitään tunteellista. KU TULIN SUOMEEN OLIN NIIN KADOKSISSA KU OLLA JA VOI ! En tajunnu mitään aina välilla teki mielivaan itkää ku kukaa ei moikannu ku meni kiskalle (siihen tottuu -.-) ja aina yritin tervehtiä  poskipusuilla... porukka säikähtää sitä aika pahasti täällä. mun eka kuukaus meni siihen että nukuin, en ees halunnu lähtee minnekkään ! Mutta hei, nyt olen tosi onnellinen, että kyllä siitäkin pääsee yli ;) Pidän edelleen yhteyttä perheeseen ja parhaisiin ystäviin! (kaikkiin on mahdotonta pitää yhteyttä vaikka haluisinkin)



PARI NEUVOA TULEVILLE VAIHTAREILLE (enimmääkseen yleisiä neuvoja, ja lattareihin lähtijöille)
  • Lähde sellaseen maahan minne ite haluat mennä ! muuten aattelet kokovuoden "voisin olla nyt espanjassa, mutta oon täällä jenkeissä"
  • On tosi tärkeetä olla oma-aloitteinen, vaikka se onkin vaikeeta
  • Älä ota ennekkoluuloja, niist ei oo mitää hyötyy.
  • Lähde avoimin mielin! 
  • Älä vertaile maatasi Suomeen
  • Rahaa menee paljon !!
  • Älkää laittako sitä huoneen ovea kiinni. Mä koko vuoteni aikana olin huoneessani ehkä 20 tuntii yhteensä (siis aikaa kun en nukkunu). Olkkariin istumaan ja rupattelemaan siitä !
  • Huonot jutut/tilanteet kasvattaa ihan älyttömästi
  • Älä vertaa omaa vuottasi muiden vuosiin, sulla on oma tahti oppia kieli, oma tapa tehdä asioita!
  • TERVE JÄRKI. käyttäkää sitä. Säännöt on laadittu suojelemaan teitä! 
  • PITÄKÄÄ HAUSKAA, OTTAKAA KAIKKI IRTI !

Jos keksin lisää teen postauksen ...jos jaksan :D ! Kauhea tost listasta tuli kunnon ÄLÄ TEE TÄTÄ ÄLÄ TEE TOTA, hups.

Jos multa haluu kysyy jotain(ihan sama mitä, kaikkea mitä mieleen tulee) ni laittakaa meiliä annita.ahola@gmail.com  ! I'll be happy to answer your questions.

Jatkan latino musan kuuntelua ja aina ku kuulen espanjaa ni riennän rupattelemaan !

AINIIIN JOULUKSI LÄHEN VARMAA ARGENTIINAAN :) !!

BESOS